en ole se, joksi minua luulet. olen epämääräinen. kasa äänteitä ja viivoja. olen täynnä ajatuksia, joita en osaa määritellä tai jäsennellä. minä olen nuo ajatukset. en tunne itseäni, miten voisin tuntea muut? jos en tiedä kuka olen, et sinäkään voi tuntea minua. en koskaan voi tuntea muita, en voi tietää, mitä ajattelet, mikä olet ja miksi. olen täynnä ajatuksia, sekaisin niistä, ja se olen minä. vai olenko? olen täynnä kysymyksiä, enkä osaa vastata niille. sanovat, että ajattelen liikaa. mutta jos en ajattelisi, en olisi minä. olisin joku, joka vain liikkuu maailman mukana, en maailmassa. minä tahdon tuntea itseni, tahdon tietää mistä tulen ja miksi. tahdon nähdä elämäni kokonaisuudessaan, mutta eihän sekään ole mahdollista. tahtoisin nähdä ajatukseni. suoraan. tahtoisin pystyä järjestelemään ne, koota niistä uusia asioita ja leikkiä niillä. tahtoisin tietää. tätäkö on elämä? elämäkö on selvittämistä? itsensä selvittämistä, elämän tarkoituksen selvittämistä, itsensä opettelua? mitä helvetin järkeä tässä kaikessa on, en ikinä tule saamaan selville edes millainen olen. en voi ikinä tietää mikä on totuus. mikä on elämän totuus, minun totuuteni. olen sekaisin, hullu, koska en tiedä. liikaa ajatuksia, mutta silti ne loppuvat kesken. ehkä tämä on vain kevät. toiset kokevat kevätmasennusta, minä koen keväisin tarvetta. tarvetta tuntea itseni ja maailman. tarvetta tietää kaiken. minä toistan itseäni, nytkin. ja joka kevät toistan sen. vai kuvittelenko vain? onko kevät vain tekosyy olla sekaisin ajatuksistaan? muttakun katson vanhoja kirjoituksiani, totean että monet niistä osuvat keväälle ja kesälle. muistoja menneisyydestä, ajoista jolloin hän astui elämääni ja muutti tulevaisuuttani. radikaalisti. hän oli jotain suurta. hän on aina minulle jotain suurta, jotain joka muutti minut. sinäkään et olisi kanssani ilman häntä. luulisin. silloin satutin ihmistä, joka oli minulle liian tärkeä. pidin kaikkea itsestäänselvyytenä, en ajatellut. en uskonut, että joskus vielä menettäisin kaiken hänen takiaan. sinä olit hyvä, sinä pysyit niin pitkään elämässäni, sinä jaksoit vaikka olin itsekäs. minä olen vieläkin itsekäs, en jaksa, en voi ajatella muita. minä tarvitsen aikaa itselleni,jotta pysyn kasassa. ehkä. vai onko sekin vain tekosyy? tekosyy itsekkyydelle, omalle mielihyvälle ja onnelle. näetkö jo, kuinka paljon ajatuksia minussa on? näetkö, kuinka sekaisin olen? itseni kanssa, sinun kanssasi, maailman kanssa. en siltikään ole vielä valmis. olen osia, pieniä osia, joita en osaa koota. palapelissäni on liikaa osia. tarvitsen jonkun avuksi kokoamaan niitä. mutta ketään ei ole. ei kukaan voi auttaa minua tuntemaan itseäni. ihmistä, joka ei tiedä itsestään mitään. minä olen itsekeskeinen, minä en jaksa ajatella muita. olenko huono ihminen? varmasti, sinun mielestäsi olen. en voi sille mitään. ajatukseni, siis minä, pomppivat, pyörivät, enkä saa niitä pysymään aloillaan. en saa niistä edes kuvaa, ne ovat liian nopeita. altistan itseni vaaroille, altistan itseni maailmalle, kaikelle pahalle ja hyvälle. anteeksi siitä. kaikesta tästä sekamelskasta sisälläni huolimatta, minä pystyn elämään tässä maailmassa, jonka mukaan on niin vaikea keretä. sinun ei tarvitse huolestua, minä pärjään kyllä. tämä on vain terapiaa minulle, terapiaa, jota en ehkä edes tarvitsisi. älä pelkää, osaan näytellä olevani ihminen, joka tuntee itsensä. sinun ei tarvitse uppoutua ajatusmaailmaani, vaikka sitä haluaisinkin. luulet minua ehkä yksinkertaiseksi ja selväksi ihmiseksi. sinun ei tarvitse tietää minusta kaikkea, eikä minun sinusta. minä pärjään kuitenkin, olen aina pärjännyt. olen toistanut tämän niin monta kertaa itselleni, mutta nyt näytän sen myös teille. teille, jotka luulitte tuntevanne minut. ehkä tämä oli huono hetki.