Anteeksi etten taaskaan jaksa kirjoittaa puhtaaksi, kirjoitan vain suoraan..

 

Rikki. Rikki. Hajalla. Palasina lattialla. Kasvoilla hymy, nielee kyyneleitä. Nielee raivolla, ei tahdo näyttää. Kyyneleet puskevat läpi, rikkoo toisenkin, miksei voinut estää? Miksi piti antaa sen näkyä?

 

En jaksa olla mysteeri. Haluan olla avoin. Haluan purkaa koko sydämeni, koko mieleni ja kaiken kipuni ja onneni tähän. Levittää pöydälle ja käydä kaiken sen läpi, kaiken mitä sydämeen on tämän vuoden aikana kertynyt kun en ole saanut itkeä. Mutta kun sinä lähdit, kelle kertoisin? En jaksaisi yksin.. Vaan kun ei ole ketään.. Ei ole ystävää joka aidosti välittäisi, tietäisi ja näkisi miten sattuu, miten palavasti tahdon itkeä kaiken pois. Tai, yksi olisi, ehkä, mutten voi.. En tunne häntä, hän ei tunne minua, eikä se olisi oikein. Voi rakas, mikset voi kestää kyyneleitäni? Ei niihin kuole! Ne puhdistavat. Totta puhuen, nautin jokaisesta tipasta jonka silmäni nyt vuotavat.. Haluaisin vain jonkun joka kuuntelisi.. Ja pitäisi kiinni, eikä syyttäisi.

 Olisi helpompaa elää yksin, niinkö? Minusta olisi helpompi olla elämättä ollenkaan. En selviäisi ilman sinua täällä, tai häntä. Miksi sanoit, että voisimme vielä tavata, kun et selvästi siihen olisi pystynyt? ÄLKÄÄ VALEHDELKO MINULLE! Koskaan. Edes suojellaksenne minua. Varsinkaan suojellaksenne.

 

Stella - Viimeisen kerran. Pelottavaa miten samaistun.

"ota minut mukaan sun kanssasi
junan alle mahtuu kaksinkin
kädet ratista irti

ja nyt mennään
rakastellaan matkalla
viimeisen kerran
ja nyt mennään
vierekkäiset paikat taivaasta"

Haluan. Haluan, vaikka rakastan elämää. Haluan tuntea sen.. En tiedä haluanko kuolla vanhuuteen.. Tämä laulu, tämä on se, missä eläisin. Olen hullu. Sekaisin. Seonnut. Missä on lääkärini? Oh, kädessäni tietenkin! Kuningas alkoholi. 

Haluan vain halauksen ystävältä... Onko se tosiaan liikaa vaadittu?