tuo ilma tuo mieleeni sen kesän. lämmin ilma, mutta ei ollenkaan kuuma. aurinko aina laski kun pääsin sinne. me istuttiin siellä monet tunnit. monet yöt. me vaan puhuttiin. me puhuttiin kaikesta. me puhuttiin jumalasta ja nähtiin ufoja. me nähtiin kauniita öitä. me pystyttiin puhumaan lähes kaikesta. mitään ajatusta ei torjuttu suoraan. me arvostettiin rehellisyyttä. muistatko? ei, ei rakkautta, mutta välittämistä. niinhän se oli heti alussa. mä aina arvostin sun kykyä olla rehellinen. se rehellisyys ei satuttanu kumpaakaan. se oli vaan fakta. sä sanoit suoraan jos joku mun ajatus oli sun mielestä typerä tai epärealistinen, mutta silti sä hyväksyit ne ajatukset. sä ajattelit niitä ja muodostit omat mielipiteet, mutta ikinä sä et tyrmänny niitä täysin. ilma oli aina raikas ja sellanen utunen. muistatko sen sumuseinän? se näytti oudolta. pelkkää valkosta jokapuolella. muistatko, kuinka me aina pelättiin kaikkea? meitä pelotti niin monet hahmot ja valot ja ajatukset. kato, tuo juttu näyttää ihan möröltä. oliko se helinä-keiju siinä puussa jonka näit? minä en ikinä tajunnu sitä. enkä vieläkään tajua mitä kaikkea me puhuttiin, miten me saatiin aika kulumaan pelkällä puheella. ei me taidettu paljon mitään järkevää ees puhua.. minä en muista enää. me oltiin samalla aaltopituudella aina. joskus mä toivon että olisit vielä se sama ihminen. että voisin miettiä sun kanssa mikä on elämän tarkotus ja pohtia miten maailmankaikkeus muodostuu ja miten joskus kuvittelen mitä jossain pienessä mailmassa tapahtuu kaikkea.. voisit kertoa mulle, miksi me ollaan täällä. ja selittää miksi elämä on syntynyt. mitä sulle tapahtu? ei, en halua enää tutustua suhun, sä olet muuttunu liikaa. en tiedä mitä sulle tapahtu. se oli se kesä. se oli hyvä kesä. mie muistelen sitä kyllä, vielä monet kerrat minä muistelen sitä. lupaan sen.