Luin siis muiden blogeja tänään. Satuin osumaan erääseen kirjoitukseen, joka valaisi ajatusmaailmaani hyvin paljon. Tämä tapaus kertoo kuusivuotiaasta pojasta, jonka koira jouduttiin lopettamaan. Poika kuitenkin otti asian hyvin, sillä hän oli ymmärtänyt, miksi eläin eli paljon lyhyemmän ajan, kuin ihminen. Toivon, että mahdollisimman moni, joka tämän kirjoitukseni lukee, lukisi myös tämän tekstin: http://byitu.vuodatus.net/blog/1437785

Ehkä ajattelen liian pitkälle, mutta mielestäni tämä poika todellakin osaa ajatella tavalla, johon monikaan ei pysty. Käsitän, että tämä poika on ymmärtänyt elämän tarkoituksen ja tehtävän. Sen, mihin elämässä pyritään. Hän käsitti, ettei koiran kuolema ollut paha asia, koska se oli elänyt hyvän elämän ja osasi rakastaa pyytettömästi. Hän käsitti, että ihminen, joka ajattelee kovin monimutkaisesti ja itsekkäästi tarvitsee enemmän aikaa ymmärtääkseen, kuinka olla onnellinen, kun taas sellainen olento, kuin koira käsittää jo valmiiksi, ettei onnellisuus synny itsekkyydestä.

Niin monilta ihmisiltä olen yrittänyt kysyä mikä elämän tarkoitus heidän mielestään on. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole osannut vastata. Tämä poika kertoi sen minulle, tietämättään tosin. Käsittämätöntä, miten pieni lapsi osaa ajatella noin.

Hän sanoi: "Ihmiset syntyvät siksi, että he voivat oppia, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisilleen, eikö totta?" Sitten hän jatkoi: "No siis, koirat tietävät jo tämän, ja siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."